7 asiaa, jotka olen oppinut nettisivuprojekteista

 

Siitä on kulunut kohta neljä vuotta, kun aloitin työt copywriterina. Sen jälkeen olen suunnitellut tekstejä display-mainoksiin, some-päivityksiin, blogipostauksiin, uutiskirjeisiin, tarjouksiin, tuotekuvauksiin ja kampanjasivustoille. Kaikkein eniten olen työskennellyt nettisivujen - pienien, isojen ja valtavien - parissa.

Neljässä vuodessa oppii paljon. Esimerkiksi sellaisia asioita, minkälaiset tekstit myyvät, miten sisällöt löytyvät hyvin hakukoneista ja mitä saavutettavuus tarkoittaa sisällön osalta. Kaikkein eniten olen kuitenkin oppinut siitä, kuinka nettisivuja kannattaa kehittää.

Tähän postaukseen päätin koota yhteen tärkeimmät opit, jotta sinä voit hyödyntää niitä - olitpa sitten luomassa täysin uusia nettisivuja tai kehittämässä vanhoja.

#1 Hyvät nettisivut suunnitellaan sisältö edellä

Nettisivut voidaan suunnitella ilman sisältöä, mutta siinä on se vaara, ettei suunnitelma vastaa todellisuutta: palvelukuvaukset tarvitsevatkin ehkä erilaisen sivupohjan, tapahtumien otsikot ovat pidempiä kuin uusille sivuille mahtuisi, eikä ulkoasussa ole tilaa niin pitkille tekstipätkille kuin sivuilla tarvittaisiin. Tai toisinpäin.

Ennen ulkoasua olisi hyvä miettiä, minkälaista sisältöä sivuille oikeasti tulee. Minkälaisia asioita palvelukuvauksista kerrotaan, kuinka pitkiä otsikoita käytetään, mitkä asiat tapahtumista pitää kertoa?

Kun sisältö on tiedossa, on ulkoasu helpompi suunnitella vastaamaan sitä - ja todennäköisesti projekti valmistuu nopeammin, kun se tehdään tässä järjestyksessä.

#2 Vähemmän on enemmän

Nettisivuilla ja myös nettisivu-uudistuksilla on tapana paisua ja aikataulujen venyä. Vähemmän on kuitenkin enemmän. Yksinkertaista sivustoa on helpompi ylläpitää kuin sellaista, jossa on kymmeniä tai jopa satoja sivuja. Se palvelee todennäköisesti paremmin sinua ja asiakkaitasi.

Kun uudistat nettisivujasi, mieti mitä sinä ja asiakkaasi oikeasti hakevat ja mikä puolestaan on ylimääräistä. Voit ihan hyvin lähteä liikkeellee pienemmällä kokonaisuudella ja kehittää sivustoa julkaisun jälkeen.

#3 Nettisivu-uudistus venyy usein sisällön takia

Sisällöt ovat nettisivujen tärkein osa. Oikeastaan sivut ovat olemassa vain siksi, että niillä voidaan välittää sisältöä. Siksi sisällöntuotantoon kannattaa panostaa ja varata sille kunnolla aikaa.

Nettisivuprojektit venyvät usein siksi, ettei sisällön määrää ja painoarvoa oteta projektin alussa tosissaan. Sisällöntuotannolle ei varata tarpeeksi aikaa, eikä tekijöitä.

Kun uudistat sivujasi, varaa riittävästi aikaa sisällöille - ja jos tiedät jo nyt, ettei verkkokirjoittaminen ole oma vahvuutesi, palkkaa ulkopuolinen kirjoittaja (hei vaan, olen käytettävissä!). Saat sivut huomattavasti nopeammin julkaistua ja varmistat samalla, että sisältö on hakukoneystävällistä, käyttäjälähtöistä ja myyvää.

#4 Panosta pohjatyöhön

Jos aloitat uudistuksen visioimalla ulkoasua ja toiminnallisuuksia, saatat joutua kesken projektin kohtaamaan ne kysymykset, jotka olisi kannattanut miettiä heti ensimmäisenä.

Ennen kuin lähdet tekemään, varaa aikaa suunnittelemiseen. Mieti, miksi nettisivut ovat olemassa, keitä ovat kohderyhmäsi, mitä he haluavat sivuiltasi löytää ja mihin suuntaan tahdot käyttäjiä ohjata.

Mieti myös, miten haluat ja pystyt hyödyntämään nettisivujasi jatkossa. Jos sinulla ei kerta kaikkiaan ole aikaa kirjoittaa blogia, jätä se suosiolla pois - panosta mieluummin niihin tapoihin, jotka ovat itsellesi luontevia ja joita pystyt ylläpitämään.

#5 Jos mahdollista, vaiheista uudistus

Nettisivujen suunnittelu ja toteuttaminen vie aikaa. Jos sivustoprojektiin tulee vielä koko ajan lisää ominaisuuksia, sivuja ja toimintoja, aikaa kuluu vielä enemmän.

Mieti siis, voisitko vaiheistaa nettisivujen julkaisun.

Mitkä sisällöt, sivut ja toiminnallisuudet pitää löytyä sivuilta julkaisuvaiheessa? Mitkä voit lisätä viikon tai kuukauden päästä? Entä onko jotakin, jota kannattaisi suunnitella pidempään ja siirtää vaikka puolen vuoden päähän?

#6 Älä puhu vain itsestäsi

On tärkeää, että kerrot sivuilla, mitä yrityksesi tarjoaa ja miten siihen voi ottaa yhteyttä, mutta kaiken sisällön ei tarvitse olla vain mainoslausetta.

Käännä huomio loppukäyttäjään.

Kerro, miksi yrityksesi palveluista on hänelle hyötyä ja miksi hänen tulisi olla niistä kiinnostunut. Kerro, miten ne auttavat häntä ja muuttavat hänen elämäänsä.

Puhuttelu ja kehotusmuoto ovat myös tehokkaita myynnin keinoja. Muuta passiivit ja itsestäsi kertovat lauseet käyttäjälle suunnatuiksi kehotuksiksi, ja saat nettisivuista paljon enemmän irti.

Katso, miten Finnairin sivuilla käytetään kehotusmuotoa.

# 7 Mitä ikinä teetkin, testaa

Et voi tietää, mikä toimii, ennen kuin kokeilet. Vasta julkaisun jälkeen näet, mitkä sivut, sisällöt ja ominaisuudet toimivat.

Pilkun viilaamiseen ja täydellisyydentavoittelun sijaan kannattaa ajatella niin, että aina voi kehittää. Julkaise yksi versio, ja kehitä kuukauden, kahden tai kuuden päästä, kun olet nähnyt, mikä oikeasti toimii ja palvelee tavoitteitasi.

Testaaminen koskee kaikkea ulkoasusta sisältöihin ja blogipostausten otsikoista niihin kellonaikoihin, jolloin niitä jaat somessa. Vasta kokeilemalla tiedät, mitä toimii.

Nyt haluaisin kuulla, mikä näistä oli sulle uutta ja mikä tuttua? Entä pitäisikö listaan lisätä jotakin? Kommentoi tai pistä viestiä vaikkapa LinkedInissä, Instagramissa, Whatsappilla tai Twitterissä!

7 asiaa jotka olen oppinut nettisivuprojekteista ja jotka kannattaa huomioida
 
 

Jaa juttu: